Tukholmasta Kööpenhaminaan
Heräsimme aamuvarhaisella Tukholman edustalla. Aurinko paistoi, mutta lämpötila oli lähellä nollaa. Matkamme jatkui juna-asemalle aamupalalle, josta hyppäsimme Snälltågetin retrojunaan kohti Kööpenhaminaa. Iloinen seurueemme matkasi halki Etelä-Ruotsin kauniiden maisemien – näimme vihreitä peltoja, pieniä kyliä ja metsää. Kevät on jo pitkällä, ihanaa vaaleanvihreää joka puolella ja puut kukassa. Matkan kohokohta oli Juutinrauman silta, jonka yli juna kulki aivan meren yllä. Saavuimme Kööpenhaminaan iltapäivällä, valmiina kokemaan uutta ja tutustumaan Tanskan pääkaupunkiin.
Majoituimme rautatieaseman lähellä olevaan mukavaan pikkuhotelliin ja lähdimme heti katselemaan ympärillemme ja etsimään ruokapaikkaa. Ruokapaikka löytyi läheltä Tivolia ja pääsimme heti kokeilemaan tyypillisiä tanskalaisia ruokia sekä jälkiruokia. Pitkän junamatkan jälkeen oli mukava jaloitella ja kuljeskella aurinkoisia katuja pitkin. Ehdimme jo bongailla Tivolin, Raatihuoneen, Raatihuoneen torin ja H.C. Andersenin patsaan sekä nauttia kaupungin kuhinasta.
Tukholmaan satamaan saavuttiin aamulla 6.30 aurinkoisessa, mutta hieman viileässä säässä.
Satamasta siirryttiin bussilla kohti päärautatieasemaa.
Laukkujen vartijat muiden käydessä kaupassa evästä ostamassa
Valmiina kuuden tunnin junamatkalle Tukholmasta Kööpenhaminaan
Vaunumme oli viimeisenä ja takaikkunasta jäi Tukholma taakse
Junan penkkien niskatuet oli ajatuksia täynnä
Junasta ohiviilettävää maalaismaisemaa.
Rypsipellot keltaisena junan ikkunasta
Pitkän päivän päätteeksi syömässä
Seija…
Ja Ritva testasivat ravintolan satulan mallisia baarijakkaroita.
Narsissit ja tulppaanit olivat jo kukkineet, orvokit vielä loistivat
Iloinen matkaseurue raatihuoneen edessä
H.C. Andersenin luona
Polkupyöriä valtavat määrät niin parkissa kuin liikenteessäkin
Hotellimme sijaitsi kauniissa vanhassa talossa vain kiven heiton päässä päärautatieasemasta.















Kommentit
Lähetä kommentti